040 833 7724

email:
leo.talypin@
kolumbus.fi

 

Leo Talypin, puheenjohtaja 

Matkailua olen harrastanut koko elämäni ajan. Ensin liikuttiin autolla Euroopassa ristiin rastiin ja yövyttiin teltassa. Ensin oli Sopu-teltta ja sitten ostettiin Trion huvilateltta. Silloin jo katseli kun ihmiset istuivat vaunussa lämpimässä ja me pystytettiin teltta tuulessa ja sateessa. Ensimmäinen vaunumme oli  kesävaunu Sprite. Liityimme jo SFC:n järjestöön  vuonna 1988 heti kun päätettiin hankkia  isompi matkailuvaunu. VOPin työryhmään  minut valittiin vuonna 1995 ja johtoryhmään vuonna 1999, jossa olen yrittänyt toimia aktiivisesti.

 

 

0400 895 656

email:

kaija.husu
@
kolumbus.fi

 

 

Kaija Husu, sihteeri

Perhematkailumme alkoi telttailulla 80-luvun alussa lasten ollessa vielä pieniä. Sitten saimme vaunun lainaksi ja sananmukaisesti ”jäimme koukkuun”. Ensimmäisen oman vaunun hankimme v. -85 ja SF-Caravanin jäseneksi liityimme v. -86. Norjan-matkojen jälkeen lähdimme v. -89 ensi kertaa ”suureen maailmaan” ja rohkeasti silloisen Itä-Saksan kautta Unkariin. Eteläisin kohde on ollut Kreikka, johon olemme vaunuilleet neljästi. Olemme kulkeneet sinne Romanian ja Bulgarian kautta ajamalla sekä Italiasta laivalla. Viimeksi lomailimme Kreikassa kesällä 2003. Tällöin ajoimme Serbia-Montenegron ja Makedonian kautta.
VOP-kerhon johtoryhmässä olen ollut mukana vuodesta -93 eli kerhon uudelleen perustamisesta lähtien. Vuodesta -95 lähtien olen toiminut kerhon sihteerinä. – Matkailu on mukavaa ja VOPissa on kiva olla ”töissä”!

 








 

050 565 8008

email:
rolf.niemi@
kolumbus.fi

 

Rolf Niemi,  jäsen vuodesta 1999

Ulkomaanmatkailua olen harrastanut lähes koko elämäni ajan. Telttailu- ja campingmökkivaiheiden jälkeen hankittiin perheeseen ensimmäinen matkailuvaunu vuonna 1986. Samana kesänä tehtiin onnistunut testimatka Norjaan Lofooteille, jonka jälkeen Euroopan ”valloitus” oli vuorossa ja sillä matkalla olemme edelleen. SF-Caravanin jäsen olen ollut vuodesta 1986 jolloin myös liityin SFC Vantaa yhdistykseen. Silloiseen ulkomaanmatkailukerhoon liityin kohta tämän jälkeen. VOP-työryhmän jäseneksi minut valittiin 1999. Perheeseen kuuluu minun lisäkseni vaimoni Gunnel, joka toimii suurenmoisena taustatukena tässä VOP-harrastuksessa. Lisäksi meillä on kaksi lasta sekä kaksi lastenlasta. Aikuiset lapset ovat aina olleet  hyvin kiinnostuneita karavaanimatkalilusta, minkä seurauksena SF-Caravan sekä Vantaan yhdistys ovat nyt yhdestä perheenjäsenestämme saaneet uuden jäsenen.
 

 

050 346 0002

email:
hannu.villaneni@
suomi24.fi

  Hannu Villanen  työryhmän jäsen vuodesta 2009

Olen matkaillut koko ikäni. Ensin teltalla ja henkilöautolla. Teltalla käytiin kiertämässä Tanska ja Unkari. 1990-luvun alkupuolella hankittiin ensimmäinen matkailuauto ja siitä lähtien on melkein joka vuosi tehty kuukauden reissu johonkin päin Eurooppaa.
Euroopasta on noin viisi maata vielä käymättä. Viime aikoina matkat ovat suuntautuneet Itä-Eurooppaan, lähinnä Romania, Bulgaria, Turkki ja Kreikka.
 
 

0400 843 569

email:
eija
.wessman@
pp.inet.fi

  Juhani Wessman, työryhmän jäsen vuodesta 2005

Matkailutaival alkoi vaimoni Eijan kanssa vuonna 1969 ”matkailuauto” Volkswagen Sonderbussilla. Sillä liikuttiin kolme kesää, jonka jälkeen seurasi 10 vuoden telttailukausi. Vaunu hankittiin 1982 ja samalla liityttiin SFC:n jäseniksi. Seuraavana vuonna tehtiin lomamatka ”ulkomaille” Ruotsiin.  VOP-kerhon ja sen edeltäjän ulkomaanmatkailukerhon jäsen olen ollut vuodesta 1989. Samana vuonna käytiin myös ensi kerran Keski-Euroopan puolella. Olemme mahdollisuuksien mukaan pyrkineet viettämään kesäloman ulkomailla matkailemalla ja uusia kokemuksia hankkimassa.
 

04.06.2009